Syksyä odotellessa…

kirjoittanut MarkoM ~ 16.7.2008

Heinäkuu on jo puolivälissä ja yöt ovat ehtineet tummua sen verran, että pohjanmaankin korkeuksilla tähtiä alkaa löytää yötaivaalta jo melko helpostikin. Pari viikkoa kun vielä mennään eteenpäin, voi jo nähdä tähtikuvioiden muodot. Sitä odotellessa makupaloiksi Andromedan galaksi (M31) seuralaisineen viime talvelta kuvattuna Canon 30D:llä ja 200 mm teleobjektiivilla.

M31

Sienipilvi

kirjoittanut MarkoM ~ 11.7.2008

Vihdoin pitkästä aikaa pääsin kuvaamaan tähtiharrastusta sivuavia kuvia, kun ukkonen antoi illalla näytöksen voimastaan.

Ensimmäinen jyrähdys kuului noin klo 18 tietämillä, jolloin ukkospilvi lähestyi Ilmajoen keskustaa edeten edelleen Tuomikylän-Honkakylän suuntaan. Ilmajoen yllä ukkonen jyrähteli vielä melko harvakseltaan, mutta Honkakylän ylle päästyään pilvi aloitti varsinaisen “rumputulen”. Yhtenäinen jyrinä kuului ainakin 20 km säteellä lähes nelisenkymmentä minuuttia. Tuossa vaiheessa pilvi näytti pikemminkin ydinpommin jälkeiseltä sienipilveltä kuin ukkospilveltä.

Eräs mielenkiintoinen efekti oli, että ukkospilvi ja sen jäljestä tulevat, korkeammalla olevat pilvet etenivät itäkaakkoon, kun taas matalammalla olevat pilvet liikkuivat suunnilleen eteläsuuntaan, minkä vuoksi epäilin hetken aikaa jopa jonkinasteista pyörimisliikettä ukkospilvessä, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tuulen suunnat olivat eri korkeuksilla eri suuntiin.

Ukkonen

Kuvan tekniset tiedot:  Canon EOS 30D + 18mm,  Pvm: 2008:07:11 klo 18:45:00,  ISO: 100,  Valotus: 1/640 s  Aukko: f/16.0, valotuksen mittaus: piste

Fiskars - telefoonikoppi

kirjoittanut MarkoM ~ 10.7.2008

Fiskarsin kauniisiin kylämaisemiin kuuluu myös tämä upea, entisajoista muistuttava puhelinkoppi:

Puhelinkoppi

Fiskars - katunäkymiä

kirjoittanut MarkoM ~ 9.7.2008

Fiskars on idyllinen Varsinais-Suomalainen kylä, jossa vierailua voi suositella erityisesti näin kesäaikaan, jolloin tapahtumia riittää harva se päivä…

Koulu

Fiskars - kylätie

kirjoittanut MarkoM ~ 8.7.2008

Tähtikuvauskelit antavat edelleen odottaa itseään, joten jatketaan valokuvakierrosta Fiskarsista, kylätietä…

Kylätie

Ruukkimaisemissa

kirjoittanut MarkoM ~ 7.7.2008

Heinäkuu on tunnetusti lomailukuukausi, ja niinpä viime viikolla tuli tutustuttua kuuluihin Fiskarsin ruukkimaisemiin. Firkarsin kylä itsessään oli mukavan “vanhanaikainen” ja mielenkiintoinen tutustumisen kohde, mutta lievän pettymyksen loi se, ettei entisiin tehdasrakennuksiin päässyt tutustumaan (ellei nyt sitten jotain jäänyt huomaamatta)… Bilnäsissä olisi ollut lisää ruukkeja, mutta ehkä sinne palataan toisella kertaa.

Ratas

IAY2009

kirjoittanut MarkoM ~ 30.6.2008

Ensi vuonna vietetään Kansainvälistä tähtitieteen vuotta (International Astronomy Year - IAY), ja tänään juuri sain vihdoin siirrettyä nettiin paikallisen Lakeuden Ursan suunnitelmat tähtitieteen vuoden tapahtumista. Heinä- ja marraskuuta lukuun ottamatta erilaista tähtitieteen vuoteen liittyvää toimintaa näyttää riittävän joka kuukaudelle - ehkä jopa siinä määrin, että on syytä ryhtyä jo miettimään, että olisiko jossain varaa hieman karsia (ihan vain sillä periaatteella, että täytyy sitä nyt ehtiä itsekin harrastamaan).

Pisarat

kirjoittanut MarkoM ~ 29.6.2008

Vaihteeksi muutaman päivän poudan jälkeen alkoi jälleen sataa, sopiva ilma testata hieman Canon EF 300/4L -lasin ja kaksinkertaisen extenderin toimintaa lähikuvauksessa. Testin lopputuloksena “pisaratutkielma“.

Pisarat

Vaikka putki onkin tarkoitettu lähinnä kauempana olevien kohteiden kuvaamiseen, sillä voi harjoittaa pienimuotoista makroilua siinä missä aidoilla makro-objektiiveilla (joskin on tarkoitukseen vähän turhan massiivinen).

Viikkogalleria…

kirjoittanut MarkoM ~ 25.6.2008

Pitkästä aikaa sain myös viikkogalleriaan päivitystä aikaiseksi, luvattoman kauan se onkin ollut kiireiden, ajanpuutteen ym. tekosyiden vuoksi päivittämättä. Tässä hieman maistiaisia viikolta 25/2008 (kts. myös viikko 24/2008):

Tikat

Sadepäivän ratoksi

kirjoittanut MarkoM ~ 23.6.2008

Juhannuksen kuvasaalis oli melko köyhä osin sateesta johtuen ja muutenkin inspiraatio oli jotenkin kateissa. Koko kevät oli kuiva, mutta nyt vettä näyttää tulevan sitten senkin edestä, sillä jälleen sataa ja on sopiva päivä selata viikonlopun kuvat läpi.

Pallo