Kesäkuu on kohta ovella, joten syvän taivaan kohteiden kuvaaminen alkaa olla jo melko hankalaa (mutta ei tiettävästi mahdotonta, sikäli kuin esimerkkiin kanadasta on uskominen). Ellei ihan extremeä halua harrastaa, niin sopivia kuvauskohteita ovat esimerkiksi Aurinko, Kuu (joka kesäkuun alkupuoliskolla nousee jo illalla) tai vaikkapa Jupiter, joka nousee kaakosta aamuyöllä.
Jupiter onkin kesäkuussa planeetoista parhaiten näkyvissä. Sen [...]
Entries from Toukokuu 2008
Kesäkuun tähtitaivaalla
Toukokuu 26, 2008
Ukkosia odotellessa
Toukokuu 25, 2008
Viime vuonna näihin aikoihin saimme nauttia kevään ensimmäisestä ukonilmasta salamointeineen, mutta näyttäisi siltä, että tänä vuonna ukkosia saataneen odottaa vielä jonkin aikaa. Mutta siinä vaiheessa, kun säätila alkaa näyttää otolliselta, on hyvä tutustua Myrskyareena -sivustoon, jossa A-J Punkka antaa ukkosennusteita sopivien olosuhteiden ilmaantuessa. Tämän kesän ukkosia odotellessa maistiaisia viime keväältä.
Haloja kerrakseen
Toukokuu 22, 2008
Lauantaina 10.5.2008 kello yhden jälkeen iltapäivällä Sahannevan observatoriolla näkyi tuplasti halorenkaita Auringon ympärillä. Kuvassa näkyy todennäköisimmin 18 asteen parheliat (sivuilla), ehkä vähän 18 asteen rengasta (tai sitten vain ylös ja alaspäin levinneet parheliat), 23 asteen rengas sekä 23 asteen ylempi parhelia.
Blogi palailee hiljakseen linjoille…
Toukokuu 22, 2008
Tähtikuvaus.info -blogini oli reilun parin kuukauden verran kiinteästi ylläpidettynä sivustona sanottuani edellisen palvelun irti. Kuluneet viikot olen käyttänyt osittain eri vaihtoehtojen tutkimiseen ja nyt olisi tarkoitus vähitellen palailla WordPress -maailmaan Zonerin webhotellissa, jonka hinnat ovat edullisempia tähän tarkoitukseen kuin edellisellä palveluntarjoajalla. Kuvagalleria tietysti jatkaa vanhaan tapaan Kuvat.fi -palvelun sivuilla.