Entries Categorized as 'Tähtikuvaus'

Tähtikuvauskausi käynnistyi

Heinäkuu 26, 2008

Viime yönä pääsimme vihdoin aloittamaan uuden tähtikuvauskauden Sahannevan observatoriollakin, jossa pääasiallisena kuvauskohteena oli Kuu. Lisäksi testattiin syvän taivaan kuvaamista vaalealta yötaivaalta, kohteena ollut Lyyran rengassumu M57 näkyi yllättävän hyvin.

Pikkutunneilla ennen kuvaussession lopetusta kuvattiin myös valaisevia yöpilviä, jotka eivät tosin olleet aivan niin upeat kuin edellisenä yönä.

Kuu aamutuimaan

Heinäkuu 23, 2008

Vielä eilen illalla satoi vettä kuin saavista kaatamalla - kuten kuulemma on tullut koko viikonlopun ajan (Tallinnassa oli upean aurinkoista), mutta jo tänä aamuna Aurinko paistoi lähes selkeältä taivaalta. Testasin sitten yhdistelmää Canon 30D + Canon EF 300/4L + 2x Extender, jolla polttoväliksi saatiin 600mm eli kroppikerroin (1,6) huomioiden 960mm - siis melkein kaukoputkiluokkaa.

Hienostihan tuo [...]

Syksyä odotellessa…

Heinäkuu 16, 2008

Heinäkuu on jo puolivälissä ja yöt ovat ehtineet tummua sen verran, että pohjanmaankin korkeuksilla tähtiä alkaa löytää yötaivaalta jo melko helpostikin. Pari viikkoa kun vielä mennään eteenpäin, voi jo nähdä tähtikuvioiden muodot. Sitä odotellessa makupaloiksi Andromedan galaksi (M31) seuralaisineen viime talvelta kuvattuna Canon 30D:llä ja 200 mm teleobjektiivilla.

Kesäkauden kuvauskohteita tähtikuvaajille

Kesäkuu 3, 2008

Kesä voitaneen julistaa virallisesti alkaneeksi ainakin kalenterin perusteella. Näin kesäkuun ensimmäisenä päivänä on hyvä käydä läpi niitä kohteita, joita tähtiharrastajalle on tarjolla (niin kuvattavaksi kuin visuaalisestikin havaittavaksi).
Aurinko on kesäaikaan horisontin yläpuolella suurimman osan vuorokaudesta, joten se on myös otollisin kuvauskohde. Auringon kuvaaminen (tai katselu) vaatii aina ehdottomasti asianmukaisen aurinkosuotimen, turvallisin suodinmalli on objektiivin eteen kiinnitettävä [...]