Tähtivalokuvaus-FAQ
eli usein kysyttyjä kysymyksiä tähtivalokuvaukseen liittyen.
Eri valokuvaus- ja TA-Astronetti-foorumeilla
kysytään usein myös tähtivalokuvaukseen liittyviä kysymyksiä.
Niistä yleisimpiin pyritään tällä sivulla antamaan jonkinlainen
vastaus. Suurin kiitos tästä sivusta kuuluu luonnollisesti kaikille
kysyjille ja vastaajille (mukana myös omia kokemuksiani). FAQia päivitetään
tarpeen vaatiessa.
| 1. YLEISTÄ TÄHTIVALOKUVAUKSESTA |
1.1. Millainen digikamera sopii tähtikuvaukseen?
Nykyisin digikamerat ovat löytäneet tiensä myös tähtikuvaajien laukkuun, eikä juuri kukaan enää käytä tähtikuvauksessa filmikameraa (ehkä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta). Digikameroita on monenhintaisia ja -laatuisia eli lienee selvää, että aivan mikä tahansa digikamera ei sovellu tähtikuvaukseen.
Kuitenkin tähtikuvauksen alkuun pääsee jo varsin usein hyvälaatuisella digipokkareilla ja kamerajalustalla, joilla onnistuu esimerkiksi revontulien ja tähdistöjen kuvaaminen, kunhan kamerasta löytyy useamman sekunnin pituinen valotusaika. Afokaalista kuvausta eli okulaarisuurennusta käyttämällä voidaan digipokkarilla kuvata kaukoputken läpi mm. Kuuta tai kirkkaimpia planeettoja.
Tähtikuvaukseen soveltuvassa kamerassa olisi pystyttävä säätämään manuaalisesti erityisesti tarkennusta ja valotusaikaa. Valotusaika olisi pystyttävä säätämään vähintäänkin 15 sekuntiin saakka eikä haittaa ole pidemmästäkään ajasta. Pitkällä valotusajalla on kuitenkin se haitta, että ns. "pimeä kohina" kuvassa kasvaa, vaikka kamerassa olisi kohinanvaimennuskin. Valotusajan pituuden ylärajaksi tuleekin käytännössä juuri kohinan lisääntyminen korjaamattomaksi.
Elleivät kohteet ole aivan heikkovaloisimmasta päästä, parempaan lopputulokseen päästään ottamalla useita (jopa satoja) kuvia lyhyellä valotusajalla, jotka sitten yhdistetään kuvankäsittelyohjelmassa lopulliseksi kuvaksi. Erityisesti tähtikuvaukseen tarkoitettu kuvankäsittelyohjelma on Registax, mutta myös Photoshopilla ja Paint Shop Prolla kuvien yhdistäminen onnistuu.
Kylmä vähentää CCD-kennon kohinaa. Kylmä saattaa toisaalta myös aiheuttaa kondensioveden kertymistä kameran sisälle, mikäli kamera viedään pakkasesta suoraan sisätiloihin. Siksi olisikin tärkeätä ostaa digikameralle kunnollinen kameralaukku, jossa kameraa voi pitää kunnes lämpötilaerot ovat tasaantuneet.
Yleisesti ottaen voisi kai jonkinlaisena nyrkkisääntönä pitää, että mitä kalliimpi digikamera, sitä todennäköisemmin sitä pystyy myös käyttämään tähtikuvaukseen ainakin jossain määrin. Tällöin puhutaan yleensä suunnilleen noin 250 - 400 euron hintaluokassa pyörivistä digikameroista.
Digijärkkärit ovat kuitenkin ehdottomasti paras vaihtoehto tähtikuvausta ajatellen, sillä niissä on kaikkein monipuolisimmat valotuksen ja aukon säätömahdollisuudet. Digijärkkäreiden kenno myös kohisee huomattavasti vähemmän kuin parhaimmassakaan digipokkarissa. Digijärkkäreiden hinnat ovat myös tulleet alas viime vuosien aikana (2007), ja halvimmillaan digijärkkärin ja kittilinssin voi saada jo noin 600 eurolla.
Digipokkareita (kuten Canon Ixus 50) myöskään sovi väheksyä, sillä niilläkin saa ihan kelpo kuvia esim. revontulista, halo-ilmiöistä jne. Pokkarikokoisen kameran etuna on juuri koko; sitä voi kuljettaa mukana vaikka jatkuvasti.
Digikameroista tulee tasaiseen tahtiin markkinoille uudempia ja parempia malleja, joten yleensä kameroiden ominaisuudet paranevat uusien mallien myötä ja myös hinnat halpenevat.
1.2. Miten Canon 20D:n tähtikuvausversio 20Da eroaa tavallisesta?
Canon 20Da:ssa CMOS-kennon edessä oleva IR-suodin on suunniteltu siten, että se päästää läpi huomattavasti enemmän tähtikuvauksessa tärkeitä aallonpituuksia, kuten esim. H-alfa -taajuutta. Muista järkkäreistä poiketen siinä saa
myös live-preview'n LCD-näytöltä, mikä helpottaa tähtiin tarkentamista.
(Live-kuvaa pystyy käyttämään vain pimeissä olosuhteissa ja rajallisen
ajan.) On valitettavaa, että 20Da:n valmistus on lopetettu eikä sille ole tullut seuraajaa.
Lisätietoa 20Da:sta saa esim. DPreviewsta ja (kuvia) Canonin
Japanin sivustoilta:
1.3. Voiko digikameran viedä pakkaseen?
Voi, ja itse asiassa pakkasesta saattaa olla jopa hyötyä, sillä se vähentää CCD-kennon kohinaa pitkillä valotusajoilla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että digikamera on yleensä muovia, joten sitä on pakkasessa kohdeltava arvonsa mukaisesti. Myös akkujen kesto saattaa olla lyhyempi, joten taskun lämpimässä kannattaa pitää pari satsia vara-akkuja.
Kondensioveden muodostumista kameran sisälle kannattaa myös varoa tuotaessa kamera sisätiloihin, sillä kondensiovesi voi aiheuttaa oikosulkuja. Kondensioveden ehkäisemiseksi kannataisikin hankkia suljettava kameralaukku, jossa kameran voi antaa lämmetä rauhassa ulkona pakkasessa tapahtuneen kuvaussession jälkeen.
Käytössä hyviksi ovat osoittautuneet esimerkiksi Lowepro -kameralaukut, joita Suomessa myyvät useimmat hyvin varustetut kameraliikkeet.
1.4. Tasokuvauksen ja okulaarisuurennoksella kuvaamisen erot?
Ainakin polttotasokuvaamisessa päästään eroon ylimääräisistä linssipinnoista (okulaarithan muodostuvat useista linsseistä), jossa tapahtuu valohävikkiä. Erityisesti syvän taivaan kohteita kuvatessa on tärkeää, että kameran kennoon pääsee mahdollisimman paljon valoa. Toinen etu on, että kuvatasossa voidaan kuvata melko laaja-alaisiakin kohteita, jotka eivät välttämättä mahtuisi okulaarin näkökenttään.
Okulaarisuurennoksella (afokaalinen kuvaus) kuvaaminen puolestaan sopii mainiosti Kuun, Auringon ja planeettojen kuvaamiseen.
1.5. Tarvitaanko tähtikuvauksessa seurantalaitteistoa?
Yleensä alle 50 mm polttovälisellä objektiivilla kuvatessa ilman
seurantaa saa tähdet näkymään pistemäisinä taivaan
ekvaattorin seudulla vielä suunnilleen noin 30s. valotusajalla, korkeammalla
taivaalla voi käyttää noin 40 - 60s. valotusaikaa. Näin pitkillä
valotusajoilla myös jalusta on välttämätön sekä
lankalaukaisin.
Suurempipolttoväliset objektiivit vaativat jo käytännössä
seurantalaitteiston, koska niiden muodostama kuva-ala on pienempi ja siten tähtien
liike näkyy jo varsin lyhyellä valotusajalla. Myös laajakulmaobjektiivilla
minuuttia pidemmillä valotusajoilla tarvitaan seurantaa.
Seurantalaitteisto nimensä mukaisesti seuraa tähtitaivaan liikettä
ja pitää tähdet kuvassa pistemäisinä. Seurantalaitteistossa
tuntiakseli on suunnattu hyvin tarkasti taivaan pohjoisnapaa kohti, ja sillä
pystyy periaatteessa kuvaamaan useiden minuuttien otoksia ilman apuvälineitä.
Mikäli käytössä on ekvatoriaalisella jalustalla varustettu
kaukoputki, jonka päälle kameran saa kiinnitettyä, voi kaukoputkea
käyttää apuna seurannassa. Seurantaputki onkin välttämätön
erityisesti kymmenien minuuttien pituisissa valotuksissa.
1.6. Mikä olisi hyvä ja halpa tapa suojata kameran
objektiivi huurtumiselta?
Kävisikö tuohon mahdollisesti esim. pahvista tai muusta sopivasta
materiaalista tehty huurreputki objektiivin jatkeeksi? Laajakulmalla kuvatessa
huurreputkenkin olisi tietysti avauduttava "sopivasti" ulospäin
mentäessä (eli eräänlainen kartio).
1.7. Mitä on digiscoping?
Lyhyesti kerrottuna digiscoping, jota myös afokaaliseksi kuvaukseksi kutsutaan, on lintuharrastajien ja luontokuvaajien kehittämä
tekniikka, jossa digikameralla otetaan kuva yleensä käsivaralta kaukoputken
(tai kiikarin) okulaarin läpi. Joihinkin kaukoputkiin on saatavissa lisälaitteita,
joilla digikamera voidaan kiinnittää okulaaripäähän yleensä
digikameran jalustakierteestä. Jos osaamista ja/tai työkaluja löytyy,
voi tällaisen lisälaitteen toki tehdä myös itse (malleja löytyy
mm. ylempänä olevista digi-linkeistä).
Luontokuvauksen lisäksi digiscoping sopii myös tähtitaivaan
kuvaamiseen, ilman seurantaa onnistuu jo Kuun ja kirkkaimpien planeettojen kuvaaminen,
seurannalla ovat jotkut kuvanneet myös syvän taivaan kohteita (tämä
yleensä edellyttää kuvan koostamista useista valotuksista CCD-kameroiden
tapaan).
Useimmat digikamerat edellyttävät tarkennuksen onnistumiseksi kunnolla,
että kameran makrokuvaustila kytketään päälle.
Astronetti.comin ylläpito on kokeillut digiscopingia kaukoputken lisäksi
myös 7x50 kiikareilla n. 500 m:n etäisyydellä olevaan metsänreunaan
sekä Kuuhun Canon Powershot A40 -digikameralla. Tulokset olivat varsin lupaavia,
joten digiscopingin kokeileminen ei välttämättä edellytä
nimenomaan teleskoopin käyttämistä.
Pikainen vertailu kiikarin ja järjestelmäkameran 300 mm:n objektiivin
välillä osoitti, että 7x50 kiikari + digikameran 105 mm zoom -yhdistelmä
suurentaa kohdetta huomattavasti enemmän kuin järjestelmäkameran
300 millinen. Kuvien terävyys tosin jätti paljonkin toivomisen varaa...
Sivun alkuun
1.8. Millainen digikamera sopii haloilmiöiden metsästäjälle?
Haloilmiöihin pätee vanha viisaus, että parhaimmat haloilmiöt näkyvät juuri silloin kun sinulla ei ole minkään valtakunnan kameraa mukana. Näin ollen haloilmiöiden metsästäjä tarvitseekin mahdollisimman pienen, mutta silti hyvillä säädöillä varustetun digikameran.
Tällaisista kätevistä "paidantaskudigeistä" ensimmäisenä tulee mieleen 5 megapixelin Canon Digital Ixus 500 tai uudempi malli Canon Digital Ixus 50, jotka ovat sopivia digikameroita haloilmöiden kuvaajille; niissä on automatiikan lisäksi mahdollisuus manuaalisiin säätöihin, mutta ne ovat myös kokonsa puolesta sen verran pieniä, että kameraa voi pitää vaikka aina mukana.
2.1. Kumpi tiedostomuoto tähtikuvaukseen, JPG vai RAW?
Tähtikuvauksessa, samoin kuin kaikessa muussakin vähäisessä valaistuksessa tapahtuvassa kuvauksessa, kannattaisi ehdottomasti käyttää kuvien tallentamiseen kameran omaa RAW-muotoa JPG:n sijasta.
JPG sopii hyvin päiväkuvauksiin, mutta yökuvauksessa siitä on pikemminkin haittaa, koska kamera suorittaa "kuvankäsittelyn" ja konvertoinnin automaattisesti. Lisäksi JPG on häviöllinen formaatti eli kuvadataa katoaa lievimmilläkin pakkausasteilla.
Sen sijaan RAW-tiedostoilla kuvaaja pääsee työskentelemään digitaalisen "negatiivin" kanssa ja voi vaikuttaa kuvan kaikkiin ominaisuuksiin konvertointivaiheessa. Kameran omaan RAW-tiedostoon on tallennettuna kaikki objektiivin läpi välittynyt kuvadata, joten kuvan työstäminen on periaatteessa helpompaa kuin häviöllisillä formaateilla.
Konvertoidessa kuvaa RAWista kuvankäsittelyohjelmien ymmärtämään muotoon kannattaisi käyttää häviötöntä formaattia kuten TIFF, josta sitten voi konvertoida esim. JPG-kuvia nettikäyttöön tai on-lin kuvapalveluun lähetettäväksi.
2.2. Millaisilla aika/aukko -yhdistelmillä kannattaa
tähtikuvaus aloittaa?
Tähtiä kuvatessa aukkona kannattaa käyttää yleensä
käytössä olevista suurinta mahdollista. Valotusaika puolestaan
riippuu osin sekä filmin herkkyydestä että siitä, haluaako
tähtien näkyvän pistemäisinä vai kenties viiruina (tähdet
venyvät yli minuutin valotuksilla näyttäviksi viiruiksi).
2.3. Kamera on Canon G7, mitä asetuksia
käyttäen saisi parhaimmat tähtikuvat?
Herkkyysasetukseksi kannattaa laittaa ISO200, aukoksi 2 eli suurin, valotusaika
pisin, kamera mielellään kylmänä. Manuaalifokus 'MF' päälle
ja tarkennus äärettömään. Valkotasapaino päivänvaloasetukseen
(joko Aurinko tai pilvi). Kannattaa laittaa nämä asetukset talteen
omalle muistipaikalle ettei tarvitse aina miettiä että mikäs tänäiltana
unohtui.
Kahden sekunnin laukaisuviive olisi myös hyvä ottaa käyttöön
ettei käsi vahingossa täräytä kuvaa.
Jos pystyt käyttämään seurantamoottoria, kannattaa ottaa
useampia kuvia ja summata ne yhteen mieluummin kuin yksi kuva hyvin pitkällä valotusajalla.
Summaaminen käy tarkoitukseen tehdyillä ohjelmilla (AstroStack, Registax)tai
ihan normaaleilla kuvankäsittelyohjelmilla (Photoshop, Paint Shop Pro).
Sivun alkuun
2.4. Auringon ja muiden kirkkaiden kohteiden kuvaaminen
digillä
Joidenkin tietojen mukaan Aurinkoa / isoa nuotiota digikameralla kuvatessa
ei kannattaisi tähtäillä kovin kauaa, koska kameran CCD/CMOS-kenno
saattaa mennä piloille. Tavalliseen kameraan verrattunahan digissä on
"sulkija" koko ajan auki, eli kenno on koko ajan linssin takana näkyvissä.
Optiikasta johtuen kirkas valonlähde saattaa polttaa kennoon läiskän,
joka tulee jokaiseen kuvaan mitä kameralla otetaan.
Tämä kannattaa muistaa etenkin Auringon ympärillä esiintyviä
halo-ilmiöitä kuvatessa. Haloja kuvatessa onkin suositeltavaa käyttää
Auringon edessä peitelevyä jo senkin vuoksi, että halot tulevat
paremmin näkyviin, mutta se suojaa myös kameraa suoralta Auringon säteilyltä.
Tällainen läiskä-ilmiö voi johtua siitä, että
osa CCD-kennosta saattaa lämmetä eri lämpötilaan, jolloin
sen herkkyys/valotusominaisuudet muuttuvat väliaikaisesti. Normaalistihan
CCD lämpenee tasaisesti, jonka kamera osaa kompensoida käyttämällä
CCD:n reunoilla olevia mustaksi maskattuja pisteitä. Jos reunat eivät
lämpene samalla tavalla kuin keskus, syntyy keskelle kuvia läikkä.
Kun CCD:n lämpö taas tasoittuu, kuvatkin jälleen paranevat.
Kamera saattaa tällaisesta häiriötilanteesta toipua virran katkaisulla,
mutta tunnetaan myös joitain tapauksia, joissa pilalle menneen kennon aiheuttama
jälki otetuissa kuviassa on jäänyt pysyväksi. Erityisesti
Aurinko on sen verran voimakas säteilylähde, että arvokkaan kameran
kanssa kannattaa olla tarkkana.
Mikäli on tarkoitus kuvata Aurinkoa jokin valoa keräävän havaintovälineen
läpi (kiikari, kaukoputki tms.), kannattaa kyseisen havaintovälineen objektiivin
eteen asentaa ensin kunnollinen aurinkosuodin tai kamerasta tulee helposti romurautaa.
Sivun alkuun
3.1. Mitä eroa on eri kalansilmäobjektiiveilla?
Melkein koko taivaan (tai maan) näyttävien kalansilmäobjektiivien kuvakulma on yleensä 180 astetta. Objektiiveja on kahdenlaisia: 6-8 mm kalansilmäobjektiivit tekevät pyöreän kuvan, kun taas 15-17 mm objektiivien kuva on normaali suorakaiteen muotoinen, jossa suorat linjat kaareutuvat.
Kalansilmäobjektiivien optisen rakenteen ansiosta tähdet piirtyvät pistemäisinä kuvan reunoilla jo täydellä aukolla kuvattaessa. Kalansilmäobjektiivit myös "tiivistävät" kuvan, jolloin esim. heikot revontulet tai haloilmiöt voivat erottua paremmin kuin normaalilla objektiivilla.
Lyhyt polttoväli puolestaan mahdollistaa pidempien valotusaikojen käytön ilman seurantaa.
4.1. Miksi Kuusta tulee epätarkkoja valokuvia? Olen
yrittänyt muutamia kertoja kuvata täysikuuta, mutta yhteenkään
kuvaan en ole saanut Kuun ääriviivoja teräväksi, vaan kaikissa
näkyy lähinnä jotain pyöreää keltaista suttuista
valoa. Olen antanut kameran hoitaa valotuksen, ja näin näppituntumalta
muistelen, että käytetyt valotusajat ovat olleet merkittävästi
yli 1/125-1/500 (suuruusluokkaa 0.5-1 s, filminä ISO400 ja objektiivina 75-300/f4.5-5.6).
Epätarkat reunat johtunevat tästä?
Arvio liian pitkästä valotusajasta osuu melko pitkälti oikeaan,
etenkin sysimustaa yötaivasta vasten Kuu ylivalottuu melkoisen herkästi
pelkäksi epäselväksi valokiekoksi.
Kameran valotusautomatiikka ei oikein tahdo pelata näissä yötaivaan
kuvissa kun se kuitenkin ottaa mittauksessa huomioon Kuun kiekon lisäksi
myös pimeän taustataivaan ja laskee niistä jonkinlaisen keskimääräisen
'ihannevalotuksen'. Automatiikka on siis syytä unohtaa heti kättelyssä
ja siirtyä manuaalioperointiin.
Sopivat valotusajat ovat yleensä sekunin murto-osien luokkaa, jonkinlaisena
perusvalotuksena Kuulle voitaneen esim. 400 ISO:n filmillä pitää
1/250 sekuntia aukolla F8 ja tuosta voi sitten haarukoida molemmin puolin erilaisilla
valotus/aukko-yhdistelmillä parhaimman kuvan saamiseksi (1/90 - 1/500 sekuntia
on sellainen sopiva haarukka valotusajoissa).
Valotuksen ohjenuorana voi käyttää myös 16-aukon sääntöä.
Kuuhan on suoraa auringon valoa heijastava kohde. Haarukoida tietenkin kannattaa
silti. Filmiksi kannattanee valita dia, jolloin automaattilabra ei järkeile
kuvaa pieleen vedostettaessa.
Tällöin saataisiin ISO400:lla aukoksi F11 tai F8 ja suljinajaksi
1/500 (aukon parin ylivalotus 16-aukon sääntöön nähden),
niin kuu näyttää myös filmillä Kuulta myös käsivaralta
kuvattuna. Jos taas haluat näyttävän kuun yömaisemaasi, niin
ehkä paras vaihtoehto on kahden ruudun päällekkäisvalotus,
jolloin kuu ei pala puhki, eikä hurjastele itsekseen maisemaa minuuttikaupalla
valotettaessa.
Jalustaa käytettäessä lankalaukaisin on kova sana (etenkin halvempien
jalustojen suhteen), silloin kamera ei ainakaan pääse heilahtamaan ja
pilaamaan hyvää valotusta, mikä on vaarana kameran normaalia laukaisunappia
käyttäessä. Elektronisella sulkimella varustettu kamera on plussaa,
sillä mekaaninen suljin saattaa myöskin aiheuttaa kuvaan pienen tärähdyksen.
Hyvä neuvo aloittelevalle Kuu- ja tähtikuvaajalle on myös mahdollisimman
tarkka kirjanpito käytetyistä valotusajoista, objektiiveista, aukosta,
filminherkkyydestä, kuvausolosuhteista ja muista vastaavista pikkujutuista,
niistä voi myöhemmin Kuuta kuvatessa olla korvaamatonta apua.
4.2. Kuu palaa "puhki" digillä kuvatessa,
mikä avuksi?
Ellei valotusajan lyhentäminen (1/90 - 1/500 sekuntiin) auta niin silloin
ei luultavasti ole juuri muuta konstia kuin kokeilla Kuu- tai jotain muuta suodinta
kameran objektiivin eteen (tai kaukoputken okulaariin).
Tarkoitukseen sopivia suotimia kannattaa etsiskellä Teknofokuksesta (http://www.teknofokus.fi).
Isot suotimet löytyvät kohdasta optiikka -> suodattimet,
kaukoputken okulaariin kiinnitettävät vastaavasti astro -> okulaarisuodattimet.
4.3. Millainen objektiivi Kuun kuvaamiseen?
Objektiivin polttovälin kannattaisi olla vähintäänkin 300
mm, että edes jonkinlaisen valokuvan saisi Kuusta. Noin 600 mm ja sitä
pidempipolttovälisellä objektiivilla saa aikaiseksi vieläkin näyttävempiä
kuvia. Suunnilleen n. 1200 mm polttovälillä Kuun saa tallentumaan filmille
jo lähes ruudun kokoisena.
Tuollaiset pitkäpolttoväliset objektiivit ovat kuitenkin melkoisen
kalliita, joten kannattaakin ehkä harkita sopivaa pientä, mutta pitkäpolttovälistä
peilitele-tyyppistä kaukoputkea (Maksutov-Cassegrain), joita valmistavat
mm. Celestron, Meade ja Orion. Suomessa näitä myy
ainakin Teknofokus ja Stellkronos.
4.4. Onko Kuunpimennyksen kuvaamisessa jotain erityistä?
Ei oikeastaan muuta kuin se, että täydellisen kuunpimennyksen aikaan
Kuu muuttuu punertavaksi, jonka tummuusaste taas riippuu siitä kuinka syvälle
Maan varjoon Kuu joutuu. Tällöin valotusaikoja joutunee hieman petraamaan
pidemmiksi normaalivaloiseen Kuuhun verrattuna. Täydellisen kuunpimennyksen
aikaan voi kokeilla jopa parin-kolmen sekunnin valotuksia Kuun tummuusasteesta
riippuen.
| 5. KAMERAN LIITTÄMINEN KAUKOPUTKEEN |
5.1. Saako digikameroita kiinni kaukoputken optiikkaan?
Mikäli digikameran objektiivin saa irti, löytyy lähes kaikkien
kameravalmistajien kiinnitysmekanismeihin sovitin kaukoputkia varten. Jos objektiivia
ei saa irti, voi yrittää löytää sopivaa sovitinta esim.
osoitteesta http://www.scopetronics.com josta löytyy myös paljon informaatiota tähtikuvaukseen ja digikameroiden
kiinnitykseen. Orionilta puolestaan on saatavissa tarkennuslaitteeseen
kiinnitettävä kisko, johon kameran voi ruuvata kiinni. Suomessa erilaisia sovitteita ja kiinnitysmekanismeja kannattaa kysellä Teknofokuksesta.
Käsivaralla okulaarisuurennuksen käyttäminen ei onnistu kovin
hyvin, korkeintaan Kuusta tai Auringosta (asianmukaisen suotimen läpi tietysti)
saa käsivaraltakin kuvia.
5.2. Mitä tarvitaan väliin Canon EOS -kameran liittämiseksi S-W Skymax Maksutoviin?
Väliin tarvitaan oikeastaan vain Canon EOS -kameroille tarkoitettu T2-rengas (esim. Teknofokuksesta), sillä Skymaxien tarkennuslaitteessa ovat T2-kierteet jo valmiina.
| 6. DIGITAALINEN TÄHTIKUVAUS |
6.1. Millainen digikamera kannattaisi hankkia revontulikuvaukseen?
Revontulikuvaukseen sopivalta digikameralta voidaan odottaa muutamia ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä myös yleisessä digitähtikuvauksessa:
- Objektiivin olisi oltava mahdollisimman valovoimainen. Aukkosuhde f1,8 on huomattavasti valovoimaisempi kuin f2,8 tai f3,0
- Revontulet ovat usein laaja-alaisia näytelmiä, joten objektiivin olisi hyvä olla mahdollisimman laajakulmainen.
- Kamerassa olisi oltava mahdollisuus pitkiin valotusaikoihin. Miniminä voidaan pitää 8 sekuntia, mutta mielellään enemmän.
- Aukkoa ja valotusaikaa on voitava säätää manuaalisesti.
- Mahdollisuus tarkentaa kamera äärettömään käsisäätöisesti on plussaa.
- Uudemmissa kameroissa on histogrammi, joka helpottaa valotuksen riittävyyden arviointia.
- Kaukolaukaisin helpottaa tärähtämättömien kuvien aikaansaamista. Vaihtoehtoisesti voi käyttää vitkalaukaisua, mikäli kamerasta sellainen mahdollisuus löytyy.
- Kameran herkkyys ja väritasapaino olisi voitava asettaa manuaalisesti.
- Kannattaa myös varmistaa, että jalustakierre on metallia, sillä se kestää muovista paremmin kulutusta ja ennen kaikkea pakkasta.
Revontulikuvaukseen sopivia kameroita ovat esimerkiksi Casio QV-5700, Olympus C-5050Z ja C-5060Z, Olympuksen C-700UZ -sarjan kamerat, Canon G -sarja sekä monet muut vastaavat ja luonnollisesti digijärkkärit.
6.2. Revontulikuvaus digikameralla
Revontulien kuvaaminen digikameralla tapahtuu pääsääntöisesti
samaan tapaan kuin normaalilla filmikamerallakin eli kamera jalustalle, pitkä
valotusaika (kuitenkin enintään 30 s.) ja objektiivista laajakulma-asento.
Ja ennen kaikkea kameran asetuksia pitäisi pystyä säätämään
manuaalisesti.
Aukko kannattaa säätää suurimmalle mahdolliselle (eli f-arvo
pienin mahdollinen, digikameroissa usein f2.8). Jos kamerassa on säädöt
valkotasapainolle, se kannattaa asettaa päivänvalolle.
Valotusaika riippuu monesta eri tekijästä, kuten kameran objektiivin
valovoimasta, ISO-arvosta sekä revontulien kirkkaudesta ja liiketilasta.
Valotusaika voi siten vaihdella noin 5 - 15 sekunnin välillä. Nopealiikkeisille
revontulille voi kokeilla esim. yhdistelmää 2 sekuntia/ISO400, hitaammille
taas jopa 15 sekuntia (ISO-arvo revontulien kirkkauden mukaan).
Mikäli revontulet ovat jokseenkin kirkkaat, kameran herkkyysasento eli
ISO-arvo kannattaisi valita mahdollisimman hitaaksi kohinan vähentämiseksi
eli ISO100 tai mahdollisesti jopa ISO50 (riippuen kameran optiikan valovoimasta).
Jos taas revontulet ovat erityisen himmeät eikä pieni rakeisuus haittaa,
voi tällöin kokeilla myös suurempia ISO-arvoja kuten ISO200 tai
ISO400. Paremmissa digikameroissa (esim. Nikon CoolPix 5700) on myöskin halvempia
kameroita parempi kohinanvaimennus, joten suuremman ISO-arvon käyttö
ei välttämättä ole haitaksi.
Jos kamerassa ei ole automaattista kohinanvaimennusta, ylimääräistä
kohinaa voi yrittää poistaa kuvankäsittelyohjelmassa. Eräs
keino on ottaa ns. pimeäkuva ja suorittaa pimeäkuvan avulla laskentaperiaatteella
kohinanpoisto.
Kannattaa myös huomioida sellainen seikka, että jo valmiiksi suuremmalla
herkkyysasetuksella otettu kuva voi toisaalta olla parempilaatuinen kuin jos se
olisi otettu pienellä herkkyysasetuksella ja siitä alettaisiin kuvankäsittelyohjelmalla
kaivamaan kuvainformaatiota esiin. Näin etenkin jos kamera tallentaa kuvan
JPEG-muotoisena, jolloin kuvaan aiheutuu jo muutenkin kuvainformaation häviötä.
Mikäli kamerassa on kiinteä LCD-näyttö, kannattaisi se
mahdollisuuksien mukaan kytkeä pois käytöstä, sillä se
lämmittää kameraa ja siten lisää kohinaa. Joissain kameroissa
(esim. Canon Powershot A40) on mahdollisuus saada kuva näkymään
LCD-näytöllä kuvan ottamisen jälkeen pari sekuntia vaikka
näyttö muuten olisi sammutettuna, ja tämä ominaisuus kannattaakin
ottaa käyttöön, jolloin näkee heti onko kuva onnistunut.
Kaikesta huolimatta kuvista saattaa tulla tummia ja vaikuttaa, ettei niissä
näy revontulia ensinnäkään. Digikuvat ovat kuitenkin siitä
mukavia, että tummistakin kuvista revontulet saa usein esille kuvankäsittelyohjelmassa
säätämällä mm. tasoja (levels) tai kuvan
kirkkautta ja kontrastia (säädöt on syytä tehdä käsin,
sillä kuvankäsittelyohjelmien automaattiset toiminnot tuottavat kaikkea
muuta kuin toivottua tulosta).
7.1. Kuinka saan tähtikuvissa taustataivaan tummaksi?
Siihen on monia tapoja. Yksi keino on lisätä hieman gammaa, kontrastia ylös ja valoisuutta alas, näin saa nopeasti kaikki tähdet näkyviin ja taustataivaan tummaksi. Toinen tapa on leikata levels-ruudussa tumma pää pois.
Eräs tapa on luoda kuvasta maski, joka tuodaan eri tasolle, ja sillä säädetään kuinka paljon ja kuinka kirkkaita tähtiä päästetään läpi toiselle tasolle.
7.2. Miten tähtikuvia yhdistetään
Photoshopissa?
Tähtikuvauksessa voidaan myös käyttää yhdistämistekniikkaa ottamalla jostakin
kohteesta tai taivaan alueesta useita kuvia lyhyellä valotusajalla ja yhdistämällä
ne kuvankäsittelyssä. Tähtikuvia voidaan yhdistää Photoshopissa:
image ---> apply image ---> valitaan lisättävä kuva ja blendingiksi add
7.3. Miten tähtikuvia
yhdistetään Paint Shop Prossa?
Tähtikuvia
voidaan yhdistää Paint Shop Prossa:
image ---> arithmetic ---> valitaan lisättävät kuvat
ja functioksi add
7.4. Miten saan poistettua kohinaa tähtikuvista?
Photoshopissa muuta kuva ensin RGB-muodosta Lab-muotoon (Image -> Mode -> Lab Color). Valitse kanava (channels) paletista kanava a ja mene suodin valikkoon ja gaussian blur (Filters -> Blur -> Gaussian blur). Anna radius arvoksi 10 pikseliä tai enemmän, joka tapauksessa niin, että kohinapisteet alkavat hävitä. Toteuta sama operaatio kanavalle b. Tämän jälkeen voit muuttaa kuvan takaisin RGB-muotoon (Image -> Mode -> RGB Color).
Kun teet muunnoksesta makron (actions) ja liität siihen funktionäppäimen niin selviät kohinan vähentämisestä kätevästi napinpainalluksella.
Tarpeen vaatiessa säädä kuvan värikylläisyyttä (Image -> Adjustsments -> Hue/Saturation -> Saturation).
Pitkissä valotuksissa voi kokeilla myös 1 pikselin roskanpoistosuodinta kohinan poistoon.
8.1. Sekalaiset tähtikuvauslinkit
8.2. Tähtikuvien käsittelyyn tarkoitettuja ohjelmia
8.3. Digikuvaus (yleinen)
|